keskiviikko 21. tammikuuta 2015

194 tuntia

Tavoite. Sitä tämän tekstin otsikko kuvaa. Vuonna 2015 tavoittelen aika kovaa 194 liikuntatunnin loppusaldoa. Vertailun vuoksi: vuonna 2013 maalis-joulukuun välisenä aikana (tammi-helmikuulta ei löytynyt muistiinpanoja) liikuntaa kertyi reilut 128 tuntia (siitä voi lukea lisää täältä) ja viime vuonna säälittävät 97 tuntia. Mutta viime vuosi oli poikkeuksellinen muutenkin, ja oon antanut sen aikaisen löysyyteni itselleni jo anteeksi. Edellisvuoden luvusta sain kuitenkin idean, että pistetään tänä vuonna ihan rytinällä paremmaksi ja kaksinkertaistetaan liikuntamäärä! :D Kovaa työtä ja omistautumista se vaatii, mutta mitä elämä olisi ilman haasteita?! :)

Sinä pystyt. Jos minäkin, sinäkin. Me pystymme mihin haluamme. Ja sitä rataa.

Käytännössä tuntimäärän 194 saavuttaminen vaatii keskimäärin 16 tunnin ja 10 minuutin kuukausittaista liikkumista. Viikkotasolla luku on noin 3 tuntia ja 45 minuuttia. Vielä en oo yhdelläkään viikolla päässyt tuohon maagiseen lukemaan, mutta päätin että alkuvuosi saakin olla vähän kevyempi.

Mietin, että koska tässä vasta palaillaan säännölliseen liikuntarytmiin, enkä aio näin alussa todellakaan lähteä liian kovaa liikkeelle, vuoden ensimmäiset kolme kuukautta saa olla "pehmeää laskua". Noin pitkä aika siksi, että haluan varmasti varmistaa paluuni liikunnalliseen elämäntyyliini. Jos ennen huhtikuuta tekee mieli pistää seuraava vaihde silmään, toki sen teen, mutta en ota mitään stressiä "aikataulussa" pysymisestä.

Luonnostelin tammi-maaliskuulle 30 tunnin liikuntatavoitetta. Mun mielestä se kuulostaa realistiselta ja sellaiselta määrältä, jonka pystyn helposti saavuttamaan. Sehän tarkoittaa kymmentä tuntia kuussa, ja kolmelletoista viikolle jaettuna alle kahta puolta tuntia viikossa. Kyllä mä siihen pystyn. :) Tällä hetkellä oon liikkunut yhteensä 8 tunnin ja 43 minuutin edestä (pikainen päässälasku). Tänään teen kotosalla kuntopiirin ja viikonloppuna käyn salilla, eli neljän viikon saldoksi tulee noin 10 ja puoli tuntia. Tätä suunnittelua ja treenispekulointia voisi jatkaa pidempäänkin, mutta ehkä pidän loput ajatukset niitä koskien itselläni, enkä tylsistytä teitä jaarittelulla. :D Se voi olla mielenkiintoisempaa lukea sitten niistä suoritetuista liikunnoista. ;) Halusin vain tehdä tavoitteeni selväksi näin julkisestikin, että mulla ois "tilivelvollisuus" muillekin kuin itselleni.

Oon pohtinut muitakin vuoden 2015 tavoitteita. Vakoilin viime vuoden alun postaustani, jossa puhuin saavutetuista asioista, edellisestä vuodesta ja siitä, mitä toivon alkaneen vuoden sisältävän. Kuten tiedämme, ei mennyt niin kuin Strömsössä. :D Ja siksi monet noista viime vuoden jutuista pätee tänäkin vuonna. Jos niitä tavoitteita pääpiirteittäin nyt listaisin. :)

1. Tehdä liikunnasta elämäntapa. Eli harrastaa monipuolista, säännöllistä liikuntaa. Pääpainona salitreeni. Haluan panostaa myös juoksuun ja käydä useammin pelaamassa sulkapalloa. Uusia, potentiaalisia lajeja on kiipeily ja joku taistelusysteemi (niitä on niin monia...), mutta lähdetään näillä "vanhoilla" nyt liikkeelle.

Näinpä ajattelinkin! Tehdä.

2. Keventyä entiseen painooni. Eli ensin 55 kiloon, johon pääsin painonpudotusrupeaman tuloksena ja jossa pysyin reilun vuoden sen jälkeen. Myöhemmin haluan takaisin sen ihanan, kiristyneen korsetin tunteen, mikä mulla oli hetkellisesti viime vuoden helmi-maaliskuussa, joten pari-kolme kiloa viisvitosesta vielä alaspäin ois varaa mennä. Sitten kun rasvoja on tiristelty ja olemus on tiukentunut, haluan kasvattaa jonkun verran lihaksia. Joten oikeastaan tosi hankala sanoa sitä lopullista tavoitepainoa - eikä sillä oo mitään väliäkään, tärkeintä on se, että kehossa on hyvä olla. Aiemman kokemuksen perusteella, ja oman kehon rakenteen ja pituuden huomioon ottaen luulisin sen ihannepainon olevan jotain 50 ja 55 kilon välillä. Mutta se ei välttämättä asetu sinne edes tämän vuoden loppuun mennessä. Mulla ei oo kiire. :)

3. Saavuttaa nämä yksittäiset liikunnalliset tavoitteet: 10 kilometrin juoksu, leuanveto (yksi riittää! :D), penkkipunnerrus "aikuisten tangolla", jalkaprässissä kaksi kertaa oma paino... Tuossa nyt muutama, jotka äkkiseltään tuli mieleen. Niinpä, en vieläkään saa yhtään leukaa, ja penkistä nousee 12,5 kilon levytanko... Aika säälittävää, mutta toisaalta ei, koska jostain on lähdettävä ja mä oon nyt päättäväisin mielin aloittanut urakkani kohti rautaisempaa kuntoa. :)

Pää lyö aika lailla tyhjää juuri nyt (aikainen herätys + semirankka työpäivä + epäonnistuneet päikkärit koska pyöri treeni- ja blogiasiat mielessä = hiukan sumuinen mieli), joten loppukaneetiksi vielä yksi motivaatioteksti:


Nyt tää lähtis pikku hiljaa keittelemään treenikahvia ja sitten heilumaan käsipainojen kanssa. Lupasin miehelle, että saa valita mulle menevää treenimusaa - jännityksellä odottelen mitä tuleman pitää. :D

Palaillaan!

- Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti