tiistai 17. helmikuuta 2015

Viikko 7: Korvikkeita, appelsiineja ja aurinko

Argh! Miten tää blogin kirjoittaminen muka voi olla näin vaikeeta?? Eilenkin olisi ollut aikaa, kuten myös sunnuntaina, mutta laiskotti. Ja tänäänkin ajattelin lykätä vielä yhden päivän... Ehkä pikapostaus? :D

Viime viikko siis! Aloitin torstaina ateriankorvikkeet, joita oon siis pari-kolme syönyt per päivä siitä asti. Herkkuja kului viime viikolla huikean vähän (13,2 %, jee! :)), ja muutenkin jäin koko viikon osalta reilusti yli tuhat kcal miinukselle. :)

Tässä hieman ruokapuolta:

Alkuviikon työeväitä: myslisotkua (itsetehtyä mysliä, soijajogurttia ja appelsiinia näyttäisi olevan) ja musta kahvi. Lukemistona uusin Bridget Jones (oli muuten hyvä kirja, suosittelen).

Jäähyväiskarkit ke-to-yöltä. Ei jääneet viikon ainoiksi herkuiksi, eli lähinnä symbolinen merkitys tiukemmille ajoille. :D

Myös oikeaa ruokaa (jos pussipastaa voi sellaiseksi kutsua, hmm) tuli syötyä loppuviikosta.

Niin ne otsikon appelsiinit... Kuvassa yksi kahdeksatoista ämpärin asukkaasta, seuranaan tuplasuklaavanukas.

Ruokapuolella siis oikein mainio viikko. Oon tyytyväinen herkkujen ja itsekurin määrään. Tästä viikosta voin sen verran sanoa, että ei niin hyvä itsekuri. :O Eilen vetelin lähes 400 kalorin edestä Twistejä (hemmetin XXL-pussi!!!) ja tänään oon syönyt yhden biitin raakasuklaata. Mutta ehkä se ei ole niin paha, kunhan herkuttelusta - edes pienestä sellaisesta - ei tule jokapäiväinen juttu. Viime viikolla käytin myös yhden aiemmassa tekstissä mainitsemistani poikkeuspäivistä, kun herkuttelin raakasuklaalla, karkilla ja yhdellä oluella. Huikeat 1656 kcal kertyi saldoksi tuostakin päivästä, joten ei paha, ei paha ollenkaan. :) Tästä ei toki voi vielä vetää mitään johtopäätöksiä, että nyt tän tytön överiherkkupäivät on ohi, mutta suunta on oikea!

Viikon 7 liikunnat seuraavaksi:

- ma: -
- ti: sali 1 h 2 min.
- ke: kävely 36 min.
- to: -
- pe: -
- la: kävely 1 h 21 min.
- su: kuntopiiri 33 min.

= 3 h 32 min.

Hyvä määrä, ookoo sisältö. Hienoa, että sain vain yhdestä salitreenistä huolimatta rääkättyä lihaksia kaksi kertaa. :) Toinen lihastreeni tapahtui siis kotioloissa samalla rungolla kuin aiemminkin: kaksi sarjaa monipuolisia (?) käsi- ja keskivartaloliikkeitä oman kehon avulla sekä kahden ja neljän kilon painoilla. Ei, ei ole liian pienet painot, vaan oikein sopivat mulle tällä hetkellä ja juuri noihin liikkeisiin. Mukana siis muun muassa erilaisia vipareita, penkkiä ja hauiskääntöjä.

Viime viikolla oli myös huippua päästä kävelemään! Tai pääseehän sitä, kun vaan menee ovesta ulos, mutta se auringonpaiste oli jotain niin ihanaa, ja oon iloinen että hyödynsin sitä ulkoilemalla. :) Tosin lauantaina sää oli vetäytynyt tasaisen harmaaksi, mutta nautin silti kävelylenkistä ihan hirveästi. Kävely on niin hienoa ajatteluaikaa. :)

Jees, nyt alkaa pikapostauksen mitta täyttyä. :) Eli palaillaan!

- Jenni

torstai 12. helmikuuta 2015

Alkuviikko ja miten tästä eteenpäin

Hei vaan!

Nyt on tätäkin viikkoa taputeltu jo puolet, ja vielä toinen mokoma jäljellä (noin niin kuin suunnilleen). Puolikas viikko on sujunut hyvin: oon käynyt salilla treenaamassa koko kropan, oon syönyt aika tarkalleen kulutuksen mukaan ja mikä tärkeintä, oon pysytellyt erossa herkuista. Paitsi viime yönä, jo tämän vuorokauden puolella söin Twistejä. Noin niin kuin jäähyväisherkkujen muodossa, koska tänään alkaa kuuriluontoinen kolmen viikon rupeama.

Tämän viikon ruoat on näyttäneet tällaisilta:

Lasagnea, jäävuorisalaattia, tomaattia ja kurkkua.

Hapankorppuja oivariinilla, tuorejuustolla, juustolla, kinkulla ja kurkulla.

Wienerleike, kermaperunoita ja tomaattia.

Ei sinänsä mitään vikaa: kotiruokaa, kasviksia (saisi toki enemmänkin löytyä niitä lautaselta), leipääkin. Kulutan töissä sen verran, että voin syödä joka päivä ainakin 2000 kcal painon heilahtamatta suuntaan tai toiseen. (Välihuomio: tiistaina vaaka näytti 59,5 kiloa, eli viime viikko ei aiheuttanut niin suuria vahinkoja kuin uumoilin. Ei oikeastaan vahinkoa ollenkaan, joten taisin yliarvioida herkuttelun määrän. En pääse ennen huomista vaa'alle, joten olkoon tuo 59,5 kg lähtöpainoni.) Mutta kun haluan sen heilahtavan! Alaspäin!

Viime postauksessa puhuin kuurisuunnitelmista. Ne suunnitelmat ovat seuraavanlaiset:

Olin tilausta tehdessäni laskeskelevani, että pakettiin tulisi yhteensä 63 korviketta, mutta niitä olikin vain 53. Mutta eiköhän siitäkin kolmeksi viikoksi riitä. :) Mukana siis Nutriletin smoothieita (10 kpl) ja patukoita (8 kpl), Naturdietin patukoita (10 kpl) sekä Leaderin Protein Diet smoothieita (15 kpl) ja vanukkaita (10 kpl).

Kasa ateriankorvikkeita ja proteiinivalmisteita (joita aion siis käyttää korvikkeiden tapaan). Tuntui siltä, että nyt täytyy ottaa järeämmät keinot käyttöön - niin painon pudottamisen kuin herkkupeikon selättämisen kanssa. Tarkoitus on seuraavan kolmen viikon ajan korvata päivän aterioista noin kolme korvikkeilla, ja muuten syödä normaalisti mutta kevyesti. Rajaksi oon asettanut 1500 kcal per päivä, eli noin 500 kcalin päivittäistä miinusta tavoitellaan. Täyslepopäivinä (eli silloin kun on vapaapäivä, enkä myöskään harrasta liikuntaa) pidän tuon saman 1500 rajan, mutta mahdollisuuksien mukaan koitan syödä vähemmän. Tollaisina päivinä voi enemmän kikkailla ruoka-aikojen suhteen, kun keho ei vaadi polttoainetta niin hanakasti fyysisen kulutuksen seurauksena. 

Ajattelin sallia itselleni myös kolme poikkeuspäivää. Eli jos tässä kolmen viikon aikana tulee jotain erikoisempaa, esimerkiksi kyläilykutsuja, illanviettoja tai ravintolareissuja, saan kolme kertaa poiketa kuurista. Mutta se ei tarkoita tankkauspäivää tai minkäänlaisia övereitä, vaan vähän vapaampaa syömistä. Ja salipäivinä otan ylimääräisen proteiinijuoman/-patukan, joten silloin energiansaanti nousee 1700 kaloriin. Niin nousee tietysti kulutuskin, ja vielä enemmän kuin tuon parisataa kaloria, joten jos ihan järkyttävät nälkätilat yllättää, otan jotain ekstraa vielä. Muutenkin aion syödä korvikkeita aina välillä lisukkeiden kanssa. Jos vaikka joskus otan ruokiksen evääksi ateriankorvikepatukan, pakkaan siihen kylkeen esimerkiksi rasiallisen pilkottuja vihanneksia/hedelmiä. Se yksi patukka ei nimittäin riitä työpäivän pääevääksi, ja inhottava nälkä tulisi pelkällä patukalla varmasti jo alle kahden tunnin päästä syömisestä. Kunhan lisukkeet on tarpeeksi kevyitä, uskon pärjääväni asettamani kalorimäärän rajoissa. Ja ehkä niitä kasviksia tulee jopa syötyä enemmän, kun en oikein voi puputtaa leipää tai herkkuja. :)

Sellaisia suunnitelmia siis. Huomenna liikuntaohjelmassa salireissu, lauantaina kävelylenkki ja sunnuntaina kotitreeni. Katsotaan millaiset energiatasot on loppuviikosta, kun elimistö on tajunnut saavansa vähemmän kulutettavaa. Mutta toisaalta en vedä kaloreita mitenkään hurjan alhaisiksi, eli ehkä pysyn ihan normaalitilassa.

Sunnuntaina viimeistään uutta postausta. :) Tähän loppuun vielä puolikkaan viikon (liikunnallisia) kohokohtia: salitreeni ja raikas kävelylenkki appelsiinien merkeissä. :)


Niin outo ilme! Johtui kenties siitä, että ei meinannut pokka pitää, kun jouduin ottamaan kuvan vessanpöntön kannella seisten, koska pukuhuoneen puolella oli niin hämärää. :D Treenaamaan siis menossa.

Keskiviikkona oli ihana kävelyilma. :) Tarvoin 3,3 kilometriä lähimpään K-supermarketiin. :P

Ämpärillinen appelsiineja! Vain viisi euroa! :D Mainoksen mukaan tossa on 6,5 kiloa (varmaan ämpäri laskettu mukaan), mun laskujen mukaan 18 appelsiinia. Siitä syökin koko loppuviikon. :)

Palaillaan! :)

- Jenni

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Viikot 5-6: Tankkausta, (vähäistä) treeniä ja kuurisuunnitelmia

Heipä hei!

Hupsista, venähti vähän viikon viisi katsaus, joten tein tällaisen tuplakatsauksen jälleen.

Viikot viisi ja kuusi sujuivat hyvin vaihtelevissa merkeissä. Jos lyhyesti summaan plussat ja miinukset.

Miinukset:

- aivan liikaa herkkuja, varsinkin viime viikolla
- liian vähän liikuntaa, varsinkin viime viikolla
- huono itsekuri, varsinkin viime viikolla

Plussat:

- harrastin liikuntaa ja kävin kolme kertaa salilla
- taistelutahto on tallella

Hmm, mitä noista voisi päätellä? :D Viikko viisi meni ihan hyvin, viikko kuusi taas ei? Aivan niin. Viime viikolla vietin koko_viikon huolettomasti herkutellen. Tai en ihan huolettomasti, koska kuitenkin koko ajan sisimmässäni tiesin mitä teen ja että se ei tee hyvää mun keholle. Ällöttävä olohan tosta koko viikosta jäi, mutta siitä on nyt vaan mentävä eteenpäin ja tehtävä seuraavista viikoista ja kuukausista huimasti paremmat. Itsekuri täytyy kaivaa esille (joskus kuulee/näkee puhuttavan "itsekurilihaksesta", jota täytyy harjoittaa siinä missä muitakin lihaksia, joten treenit alkakoon mulla silläkin saralla!), ja salille täytyy vääntää itsensä yhä useammin. Ja kun sanon "vääntää", en todellakaan tarkoita treenin olevan mulle mitään pakkopullaa - se on vaan se lähteminen, mikä tuntuu aina välillä nihkeältä.

Anyway, tässä kuvia kahdelta edelliseltä viikolta:

Ruoaksi itsetehtyjä lohkoperunoita ketsupilla, kalapuikkoja, kesäkurpitsaa, kurkkua ja kirsikkatomaatteja.

Tää oli joku kovassa nälässä kyhätty iltapala: kasa sekaleipiä tuorejuustolla, margariinilla, kinkulla ja juustolla plus klementiini.

Ei edes kovin kaloripitoinen annos - muistan yllättyneeni kun ynnäsin luvut. Makkara ketsupilla, kermaperunoita, kasa jäävuorisalaattia ja kurkkua.
    
Ostin pari uutta paitaa alesta.

Söin keksejä.


Tein sämpylöitä.

Eräs välipala: porkkanaa, omenaa ja kahdenlaisia riisikakkuja (mustikkalevitteellä ja omenalla/maapähkinävoilla ja banaanilla).

Mmmh, ihanaa ravintolaruokaa miehen synttärien kunniaksi (kyllä, söin myös jälkkärin). Paneroitu broilerifile pippurikermakastikkeella ja vohveliperunoita. :P

Kuvia olisi löytynyt enemmänkin, mutten viitsinyt laittaa ettette tylsisty. Parempi kuvallisesti kyllä tehdä yhden viikon katsauksia. Pahimmat herkkukuvat jätin pois siitä yksinkertaisesta syystä, ettei niitä ole. Masennuin omasta löyhästä itsekurista niin paljon viime viikolla, että kesken viikon jopa lopetin kalorien laskemisen. Joten ei mitään tietoa, millaisia vahinkoja viime viikko aiheutti, noin kilollisesti. Toiset pitää tankkauspäiviä, toiset tankkausviikkoja... :D

No mitäs ne vähäiset liikunnat on sitten pitäneet sisällään? Tällaista:

Viikkojen 5 ja 6 liikunnat:

- ma: -
- ti: -
- ke: sali 57 min.
- to: -
- pe: -
- la: kuntopyöräily 1 h, sali 53 min.
- su: kävely 30 min.
- ma: -
- ti: kävely 23 min., sali 54 min., kuntopyöräily 13 min.
- ke: sulkapallo 55 min.
- to: -
- pe: -
- la: -
- su: -

=  5 h 45 min.

Kävelymaisemia. :)

Salilook.

No jaa, ei loppujen lopuksi hullumpi saldo kahdelle viikolle. Toki tuo lepopäivien määrä, varsinkin viime viikon loppupuolella, on ihan järkyttävä. Nyt vaan hurja tsemppi päälle ja treeniä, treeniä, treeniä! En todellakaan aio luovuttaa, vaikka viime viikko meni ihan penkin alle. 

Lyhyesti vielä otsikon "kuurisuunnitelmista". Kuten blogin kokonaisuudessaan lukeneet tietävät, mulla on pientä ateriankorviketaustaa. Kun aloitin Suuren painonpudotusprojektin (mun mielestä toi nimi oli hyvä! :D) vuoden 2012 tammikuussa, lähdin hommaan lyhyellä ateriankorvikejaksolla. Eli olin osanutrauksella kolme viikkoa, jonka jälkeen siirryin opettelemaan terveellisempää syömistä. Halusin startata heti muutaman kilon pudotuksella - kai ajattelin saavani lisätsemppiä siitä koko pudotusprojektiin. Vaikka siis alusta asti mulla oli erittäin korkea motivaatio ja ihan mieletön kipinä keventyä. Tuon kolmen viikon aikana söin noin 800 kcal joka päivä, paitsi viitenä päivänä vähän hölläsin ja söin enemmän normiruokaa antaen kalorien nousta maksimissaan 1400:n paikkeille. Siltikin olin reilusti miinuksella joka päivä, kun elopainoa tuolloin tosiaan oli se 78 kg. Kolmessa viikossa paino putosi 3,5 kiloa, johon olin tyytyväinen. Sittenhän se lähtikin putoamaan tasaisesti, kun vähitellen opettelin terveellisempiä elämäntapoja ruokailuineen ja liikuntoineen.

En missään tapauksessa liputa ateriankorvikkeiden puolesta, mutta mulla ne toimi silloin. Ja tämän aiemman menestyksen innoittamana aion jälleen ottaa korvikkeet ruokavalioon. Musta vaan yksinkertaisesti tuntuu, varsinkin viime viikon jälkeen, ettei mun rahkeet riitä niiden kolmen-neljän liikakilon pudottamiseen pelkän ruokavalion ja liikunnan avulla. Ja tietysti nopeat tulokset kiehtoo myös, en sitä kiellä. Vuosi 2013 osoitti, että pystyn kyllä pysymään ihannepainossani - kunhan syön terveellisesti ja liikun säännöllisesti. Myös viime vuoden lihomisen jälkeen tuli stoppi, ja nuo kuusi ekstrakiloa jäivät, eikä lisää kertynyt. Eli pystyn hallitsemaan painoani. Jotenkin musta vaan tuntuu oikealta ratkaisulta ensin vähän radikaalimmin ja nopeammin pudottaa ne ylimääräiset muutamat kilot, ja sitten keskittyä siihen kiinteytymiseen ruokavalion ja liikunnan avulla. Toivottavasti ette tuomitse mua. :)

Mutta noista kuureista ja muista lisää myöhemmin tällä viikolla, nyt alkaa olla kiire. Kauppareissu, passikuvan otto, passin tilaus ja mitä vielä odottavat. :)

Palaillaan!

- Jenni